Hae tästä blogista

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Voiko ihmisestä tehdä marttyyrin?

Martyrs
(kirjoittanut ja ohjannut Pascal Laugier)

Katselin eilen tämän leffan illan ratoksi.

En pahemmin katsele elokuvia ja jos katson, niin kauhu (ja aasialaiset elokuvat) on mieleeni. Toki monenlaiset muutkin leffat menee, mutta kauhu (ja Aasia) on erityisen lähellä sydäntä.

En tosin välitä mistään örkkikauhusta, vaan lähinnä kiduttamisesta ja "realistisesta" kauhusta, kuten esim. sahat. Saha lienee paras kauhusarja, jonka olen koskaan nähnyt.

Mutta takaisin marttyyreihin. Verta ja suolenpätkiä oli ihan riittävästi, mutta tarinan tausta oli vähän hölmö. Aloitetaanpa alusta.

Lucie kidnapattiin nuorena jonkin lahkon toimesta. Siitä alkoi hänen kidutushelvettinsä, josta hän tosin onnistui pakenemaan.

Hän päätyy asumaan hoitolaitokseen (tarkoitettu psyykkisesti sairaille), jossa tutustuu toiseen tyttöön, Annaan, ja ystävystyy hänen kanssaan.

Lucie varttuu kuitenkin viha sisällään eikä tarve kostaa koskaan katoa. Ja hän kostaakin, mutta se ei vapauta häntä peloistaan ja harhoistaan.

Anna yrittää auttaa ystäväänsä joutuen samalla itsekin vedetyksi mukaan kauheuksiin: Annasta aletaan tehdä marttyyria.

Kaiken taustalla toimii lahko, joka mielivaltaisesti kaappaa uhrinsa ja sitouttaa monivaiheiseen kidutusohjelmaan. Jos sen läpäisee, on marttyyri.

Tässä kohden juoni mielestäni tökkii. Käsittääkseni marttyyrius on vapaaehtoista? Vai voiko olla marttyyri pakotettuna? Jotenkin minua tökkii tuo ajatus.

Vähän sama kuin joku tekisi itsemurhan sinulle sinun puolestasi sinun tahtoa vastaan: se ei olisi silloin itsemurha.

Ja juu, tiedän toki, ettei marttyyrius ja itsemurha ole samoja asioita, mutta mielestäni itsemurha on hyvä esimerkki kuvaamaan, mitä tarkoitan.

Elokuva on ranskalainen ja mieluusti olisin katsonut sen ranskankielisenä tekstityksen kera. Valitettavasti lataamani versio oli dubattu englanniksi. Se hieman latisti tunnelmaa.

Alla traileri, jos kiinnostaa. Jos olet herkkä, ei kannata katsoa.

2 kommenttia:

  1. Tiesitkö, että sana 'martyr' on kreikkaa ja tarkoittaa 'todistajaa', eli elokuvan nimi ei meinaa marttyyriä, uskonsa puolesta kuollutta ihmistä. (------:

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.