Hae tästä blogista

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Dirt - kirja, joka ei auennut minulle

David Vann: Dirt
William Heinemann, 2012
S. 258
Ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu


Dirt on monimerkityksellinen sana. Sillä voidaan viitata esimerkiksi likaan ja saastaan tai sitten ihan vain maa-ainekseen. Panetteluunkin.

Dirt on kirjana likainen, mutta kallistuisin silti tulkinnassani maa-aineksen puoleen. Koen kirjan likaisuuden olevan tarkoitushakuisesti shokeeraavaa, mutta pahoittelen David: ei aiheuttanut minussa mitään. Tai no, kyllästymistä kyllä.

Kerron heti alkuun, etten pitänyt tästä kirjasta. Dirt on tylsä, junnaava ja perimmäiset motiivit ja ideologia jäävät lopulta pelkiksi kuoriksi. Kuin sora tien pinnalla: se hajoaa jalan alla, ei kestä lähempää tarkastelua.

Galen on parikymppinen neitsyt-bulimikko-vege, joka tosin syö lihaa. Sillä lailla. Pitääkö tälle ristiriidalle hihittää? Kirjan tunnelma ei kannusta siihen. Miksi Galen on vege? Ei hajuakaan. Miksi Galen ei syö juuri mitään? Koska hän haluaa säädellä kehoaan, olla kontrollissa. Jotain new age -hömpötystäkin asiaan liittyy: halua olla yhtä luonnon kanssa.

Chakrat mainitaan monesti, mutta niitä ei avata lukijalle lainkaan. En oikeastaan edes tajua, miten ne liittyvät koko kirjaan. Ehkä Galen on vain pöpi, joka toteuttaa jotain omaa ismiään, joka on sekoitus vähän sitä sun tätä. Se ei selviä lukijalle pinnallisten houreiden säestämänä. Vissiin pitäisi? Jotain lapsuustraumaa yritetään kaivella, mutta jää epäselväksi oliko mitään missään.

Galen asuu äitinsä kanssa (hoitokotiin dumpatun dementoituneen) isoäitinsä talossa. Äiti hoivaa aikuista lastaan, aikuinen lapsi ei tee mitään. Kunhan haahuilee ja haaveilee kyrpä pystyssä. Noh, nuorilla miehillähän stondaa koko ajan.

Täti ja serkkuplikka - joita äiti inhoaa - käyvät kylässä ja yhdessä matkustetaan mökillekin. Teiniserkku kiusoittelee Galenia vilauttelemalla haaroväliään. Galen kerjää kerjäämistään, että jos nyt edes lipaista saisi. Tätä kissahiirileikkiä on kirjan alku pullollaan, kunnes tapahtuu jotain ah niin ihanan likaista.

Sitten osa henkilöhahmoista lakaistaan ulos kirjasta just like that ja yhtäkkiä Galenin ajatuksia alkaa avautua enemmänkin. Ei sillä, että niissä olisi mitään järkeä tai logiikkaa. Samaa sekavaa houretta, joka ei tarjoa lukijalle mitään, mihin tarttua. Tässä kohdin kirja muuttuu myös melko ennalta-arvattavaksi ja pitkitetyksi muka-jännitysnäytelmäksi. Jopa lehden kellastumisen katseleminen on jännittävämpää kuin kirjan pitkitetty loppunäytös.

Kirjan alku vaikutti kyllä kiinnostavalta kaikin puolin: tunnelma oli pöllyävän hikinen ja jännite henkilöiden välillä kiehtova. Harmi vain, että se latistui melko joutuin muuttuen pelkäksi sekavaksi hömpäksi.

Enpä viitsi enempää tästä kirjasta edes kirjoittaa, koska mieleeni ei varsinaisesti tule mitään hyvää sanottavaa. En edes pitänyt kirjan tyylistä, jossa lauseista puuttui toisinaan verbit. Lisäksi (suuri) osa kirjan tarjoilemista ajatuksista on pelkkää pinnallista houretta, jossa ei nyt niin hirveästi ollut mitään sisältöä.

Jos haluat tämän kirjan, ilmoita halustasi kommenteissa, niin pistän kirjan tulemaan postissa. En koe tarvetta säilyttää tätä omassa hyllyssäni. Lisäksi joku muu voi kokea kirjan toisin ja pitää siitä. Uskon jopa, että näin on.

Nyt mietin viitsinkö näin kitkerää mielipidettä edes julkaista. Toisaalta miksi en. Kyllä ihmisellä saa mielipiteitä olla eikä tämä minun ole mikään ainoa ja oikea. Mietin myös, että voisin kertoa tämän mielipiteeni David Vannille ihan kasvotustenkin. Kyllä kirjailijat - siinä missä muutkin taiteilijat - varmasti ymmärtävät, että kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Se ei suinkaan tarkoita, että kirjailija itse olisi ihan perseestä ja ammattitaidoton. Ei ainakaan minun maailmassani.

Sitä paitsi aion silti lukea David Vannin Caribou Islandin (suom. Kylmä saari), koska se edelleen kiinnostaa minua, vaikka tämä Dirt ei minun juttuni ollutkaan.

Lue arvio Dirtistä The Guardianissa.

16 kommenttia:

  1. Hei, tuo kirja voisi kiinnostaa! Haluatko meiän sähköpostin niin jos jutellaan siellä lisää?
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittele mailia osoitteeseen elegiah@gmail.com :)

      Poista
  2. Caribou Island ja Legend of a Suicide ovat hyviä, synkkiä romaaneja. Onkohan Vann mennyt tässä Dirt-jutussa liian pitkälle mielen sekoamiseen, ei-kiinnostavalla tavalla. En halua kirjaa, lähetä vain Tiialle ja Tommille.
    Nautin tavastasi kertoa hauskasti kirjasta, joka ei ollut mieleesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, muistaakseni juuri sinun blogistasi keksin tuon Caribou Islandin. Se ja Dirt osuivat eteeni pilkkahinnalla samaan aikaan, joten ostin tuolloin molemmat. Dirt vaikutti kansitekstinsä perusteella varsin kiintoisalta, joten siksi luin sen ensin ja kuten huomata saattaa, en pitänyt.

      Arvostan tiettyä loogisuutta jopa hulluudessa, sillä niin hullulta kuin kuulostaa, niin "hulluilla" on yleensä oma logiikkansa siellä taustalla. Siihen olisin halunnut päästä käsiksi, mutta Dirt ei anna siihen mielestäni aseita: on vain hihhulointia ja muutaman virkkeen (muka)ajatuksia siellä täällä.

      Kiitokset sanoistasi. Minua hieman suututti tuo kirja, koska suoraan sanottuna petyin niin pahasti.

      Kirja lähtee Tiialle ja Tommille, jotka ensimmäisenä halunsa ilmaisivat. :)

      Poista
  3. Eihän kirjablogeissa olisi mitään ideaa jos kaikki vaan suitsuttaisivat, vaikka eivät kirjasta olisi pitäneetkään. Olen itsekin miettinyt sanomisiani, etenkin a-kappaleiden osalta. Mutta kuten toteat, jokaista ei voi sama miellyttää. Ei me mitään klooneja olla - onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, minulla on tarve joskus puolustella/perustella kitkeriä mietteitäni. Se voi johtua siitä, että olen kenties lukenut liikaa kommentteja, joissa paheksutaan negatiivisia mielipiteitä. Että pitäisi olla hyvää sanottavaa tai olla hiljaa. Kokiessani tällaista ristipainetta (joka voi olla ihan omassa päässänikin vain) koen tarvetta selitellä. :D

      Minulla on oma sisäinen ohjeeni kirjateksteilleni: niiden pitää olla sellaisia, jotka voisin kertoa kys. kirjailijallekin.

      Poista
    2. Sama kokemus täällä. Jotkut bloggaajat loukkaantuvat, jos on eri mieltä jostain kirjasta. En ymmärrä sitä, kun itse en loukkaannu paljon mistään ja tykkään väitellä. Se on aina hedelmällinen tilanne, kun on erilaisia mielipiteitä. Harmi, että en nyt voi olla kanssasi eri mieltä ... :D

      Ja totta tosiaan. Ne kerrat, kun olen kirjoittanut jotain negatiivista kirjasta, niin olisin mielellään kysynyt kirjailijalta, miten hän päätyi kirjoittamaan näin. Julkistahan tämä kirjoittelu on. Kirjailijat lukevat tottakai omien kirjojensa arvosteluja ja jotkut joskus pistäytyvät kommentoimassakin.

      Poista

    3. Marjatta, juuri tuohon olen itsekin törmännyt (eräissä muissa kirjallisyysryhmissä). Kritiikki kirjaa kohtaan otetaan henkilökohtaisena loukkauksena. Jos vaikkapa joku sanoo, että kirja X on varsin kevyt ja pinnallinen, joku kirjasta pitänyt pillastuu ja olettaa, että hän on itse sitten varmasti myös pinnallinen ihminen, kun kerran piti kys. kirjasta. Minä en jaksaisi ollenkaan tuon kaltaisia "keskusteluja", koska siinä ei ole enää kirja pääosassa, vaan omat hallusinaatiot. :D

      Minua arveluttaa joskus kertoa negatiivisesta mielipiteestä/lukukokemuksesta toisten blogikommenteissa, koska tulee itselle sellainen vastarannankiiskiolo, vaikka se ei ole tarkoitus (siis vängätä asioista). Mistä sitä voisi tosiaan keskustella, jos kaikki olisivat aina samaa mieltä ja näkisivät ja kokisivat asiat samalla tavalla?! Toisaalta monet bloggaajat ovat tulleet jo sen verran tutuiksi, että tietää heidän tyylinsä ja myös suhtautumisensa eri mieltä olemiseen. Voi ne omat kommentit sitten sovittaa sen mukaan.

      Poista
  4. Hersyvät perustelut esitit sneidaamiselle! Tuon selittelyn ja jonniinsortin hyvittelyn tarpeen koin viimeksi kommentoidessani Riikka Pulkkisen "Paras mahdollinen maailma"-teosta eli: kirjoittaa kyllä ilmavasti mutta mutta... Onko tämä joku kiltin-tytön-syndrooman jäänne? Kuitenkaan ilman eriäviä mielipiteitä ei synny kiinnostavaa eikä hedelmällistä dialogia eikä debattia; työmaata siis riittää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kiitokset! Etsin blogsitasi Pulkkisen postausta, mutta en löytänyt. Sitten tajusin, että olit ilmeisesti kommentoinut kirjaa jonkun toisen blogissa. :D Ei ole aina helppoa asetella sanojansa hienovaraisesti, ettei loukkaisi toista. Ja nyt tarkoitan ehkä enemmänkin toista lukijaa. Minusta tuntuu joskus, että mielipiteet otetaan kummallisen henkilökohtaisesti: jos siis vaikka ilmoitan, etten pidä jostakin kirjasta, se tulkitaan niin että en pidä myöskään niistä lukijoista, jotka ovat kirjasta pitäneet. Ihan hullunkurista, mutta tällaiseenkin on tullut törmättyä. :D

      Minussa on kyllä tiettyä kilttiä tyttöä eli en halua tarkoituksellisesti loukata ketään. Haluan kuitenkin kertoa mielipiteeni, vaikka siitä ei aina pidettäisikään. Ja tämä dilemman kanssa tulee sitten painiskeltua, etten nyt vain vahingossakaan loukkaisi ketään.

      Poista
  5. Eipä suuremmin haittaa, vaikkei tätä suomennetaiskaan :D Kylmä saari on karuudessaan upea, toivottavasti saisit pian käsiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minulla on Kylmä saari hyllyssäni jo! En vain ole "ehtinyt" lukea, kun halusin tämän Dirtin lukea ensin. Nyt en sitten Kylmää saarta hetkeen lukea, koska reissu taas edessä enkä ota mukaani kuin kirjan, joka minulla on kesken parhaillaan. :)

      Poista
  6. En ole lukenut kirjaa, mutta aika hauska huomata miten päädyit dirt-sanan kanssa maa-ainekseen. Onhan nimi tuossa kansikuvassakin maan sisällä. Mutta spoilaa vähän miten se liittyy maa-ainekseen nimim. utelias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kirjailija käyttää sanaa "dirt" paljon kirjassaan nimenomaan liittyen siihen maa-ainekseen. Muitakin sanoja löytyisi enkun kielestä kuvaamaan sitä. Toisaalta luulen, että Vann käyttää tieten tahtoen juuri dirt-sanaa sen monimerkityksellisyyden takia eli periaatteessa kirjan nimi viitannee kaikkiin noihin mainitsemiini käännöksiin. Galen myös haluaa muuttua, puhdistua ja olla yhtä "maan" kanssa (hän jopa kieriskelee maassa ja sotkee itsensä "dirtillä"). Tuli hieman mieleeni Han Kangin romaani The Vegetarian, mutta The vege pesee Dirtin kuusnolla mennen tullen. Dirtissä ei avata juuri lainkaan Galenin motiiveja: Galenin ajatukset ovat vain nippu epämääräistä haahuiluja ja heittoja.

      NYT TULEE SPOILAUSTA sitten eli ne jotka haluavat lukea tämän kirjan eivätkä spoilaantua, niin LOPETTAKAA LUKEMINEN TÄHÄN.





      Luulen, että Dirtin mahdollinen merkitys likaisuutena voi liittyä kirjailijan haluun shokeerata. Onhan se melko likaista yleisen käsityksen mukaan nykyaikana sekstailla serkun kanssa. Nuo seksikiusoittelut on melko yksityiskohtaisesti kuvattu ja niitä on useita ennen varsinaista "täyttymystä" eli suoraan sanottuna panemista. Galen siis pääsee neitsyydestään.

      Heti alusta asti on selvää, että serkkutyttö on aloitteellinen osapuoli ja hänellä on ohjat käsissään. Galen on vain pässi narussa. Kirjailija on kaiketi halunnut tehdä tämän selväksi lukijalle, koska tämä sekstailu vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Vähempikin riittäisi - ei niitä tarvitsisi lukijan naamaan hieroa niin kuin serkun tussua Galenin naamaan.

      Galenin äiti näkee panemisen ja myöhemmin syyttää poikaansa perversiksi ja uhkaa vankilalla jne. Lukijan sympat tietenkin ovat periaatteessa Galenin puolella, sillä hänhän oli vain alistunut lapanen, joka teki mitä serkku käski. Tosin kaikki tämän kirjan henkiöhahmot ovat karseita lukuun ottamatta dementoitunutta isoäitiä.

      Eli summa summarum: nerokkaasti valittu kirjan nimi, mutta punainen lanka on mielestäni kuitenkin Galenin pyrkimyksessä olla niin sanotusti yhtä luonnon kanssa. Siksi koen, että dirt viittaa enemmän siihen maa-ainekseen. Jos ajattelisi dirtin viittaavan likaisuuteen, kirjan punaisena lankana pitäisi siinä tapauksessa nähdä serkkuseksi.

      Tämä on siis vain minun tulkintani. Joku toinen kenties kokee kirjan eri tavalla ja olisikin oikeastaan kiinnostavaa kuulla muidenkin mielipiteitä tästä. Että toivottavasti tämä joskus suomennetaan - tai lukekaa tämä enkuksi! :D

      Poista
    2. Kiitti Ele... olen lukenut omaa sukuselvitystä ja serkut on menneet naimisiin keskenään... opiskelukaveri meni pikkuserkkunsa kanssa naimisiin, sama sukunimi oli jo valmiiksi. Ei se minustakaan kuulosta kirjan pääsanomalta.

      Poista
    3. Mai, ennen muinoinhan serkkujen väliset avioliitot olivat ihan tavallisia - jopa toivottavia. Etenkin kuninkaalliset sitä harjoittivat pitääkseen vallan suvussa, aateliset taas yhdistääkseen omaisuutta/maita jne.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.