Hae tästä blogista

torstai 31. lokakuuta 2013

Taivaassa on jotain. Mutta se ei ole Taivaan isä.

Kirjan päällys: Jussi Karjalainen
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Atena 2013
S. 550

Joskus käy siten, että kirja vetää niin sanattomaksi, että siitä on vaikea kirjoittaa. Kysymys ei ole siitä, etteikö kirja olisi herättänyt ajatuksia, pistänyt pohtimaan. Ei, ei suinkaan. Kysymys on siitä, että kirja on sellainen, että siitä on vaikea kirjoittaa spoilaamatta.

Sielut kulkevat sateessa on sellainen kirja ja nyt ymmärrän, miksi monet jo siitä kirjoitetut arviot ovat niin kryptisiä. Niiden on pakko olla, koska kirja itsessäänkin on tietyllä tapaa kryptinen. Se antaa paljon, mutta vihjeitä tipahtelee pitkin matkaa.

Se haastaa lukijan spekuloimaan, mutta toisaalta ei pakota siihen. Kirjaa voi ymmärtää, vaikka ottaisikin sen "vain" vastaan sen sijaan että jäisi sitä makustelemaan. Itse valitsin makustelu- ja spekulointityylin. Siksi lukeminen otti aikansa.

En tosin yleisesti ottaen ole muutenkaan järin nopea lukija: nautin enemmän hitaasta ja rauhallisesta temposta. Sellaisesta, jossa voin halutessani lukea virkkeet tai jopa kokonaiset kappaleet useammankin kerran.

(Tämä ei johdu tyhmyydestäni tai siitä, etten ymmärtäisi lukemaani kerralla. Kyllä minä yleensä ymmärrän, vaan kunhan nyt olen luonteeltani märehtijä.)

Tässä kirjassa sellaisia virkkeitä oli paljon: sellaisia, jotka halusin lukea useampaan kertaan ja toisinaan jäädä niitä ihastelemaan, toisinaan märehtimään monttu auki. Lukiessani näen kohtaukset silmissäni, kelaan niitä taaksepäin ja katson uudelleen.

Sielut kulkevat sateessa on niin elävästi kirjoitettu, että se tulee eteen, sen voi nähdä. Sitä voi katsoa, vaikka alun realistisuuden jälkeen kirja alkaa saada kummallisempia piirteitä. Silti sen kuvajainen säilyy ja jatkuu.

Judit on elämäänsä kyllästynyt sairaanhoitaja, joka mahdollisuuden tullen riuhtaisee itsensä irti tutusta ja turvalliselta - ja niin puuduttavasta - elämästään. Hän matkustaa Helsinkiin lapsuudenystävänsä, Martan, houkuttelemana.

Odotettavissa on uusi hyväpalkkainen työ F-Remedium-nimisen kotisairaanhoitofirman palkkalistoilla. Erikoista on se, että F-Remedium ei hoida asiakkaitaan vain fyysisesti, vaan myös sielut halutaan saada kuntoon. Mutta niin, millaiseen kuntoon? Ja mikä se sielu nyt sitten lopulta on?

"Varo. Tulokas. Lähde kun vielä voit. Firma on täynnä piemää."

Minua hieman huoletti - eli olin ennakkoluuloinen - kirjan eräs keskeinen teema, joka on uskonto. Ja uskonnottomuus, ateismi. Minulla on vaikea suhde (tai suhtautuminen) uskontoon kirjallisuudessa. Ajattelen, etten yleensä jaksa lukea kovin uskonnollisia kirjoja (silti niitä tulee jostain syystä luettua ja olen jopa pitänyt niistä, kummallista!), mutta Sielut kulkevat sateessa on jotain ihan muuta.

Siinä ei periaatteessa keskitytä mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan usko on massaa - yli eri uskontojen menevää massaa. Minulle tuo astelma on raikas ja erilainen. Jännittävä. Tämä kirja on jännittävä ja sitä lukiessa lähti mattokin alta pari kertaa. En muista, koska olisin lukenut kirjaa, jota lukiessa ei oikeasti ollut mitään hajua, mitä seuraavaksi - tai edes seuraavalla sivulla - tapahtuu.

Pidin kirjan rakenteesta ja erityisesti kaikkitietävästä sivuhuomauttelijasta. Hänen analysointiaan oli mielenkiintoista lukea, vaikka itsepäisenä lukijana uhmasin häntä toisinaan mielessäni. Ei ihme, että kirjan lukeminen kesti, koska jäin "keskustelemaan" sen (koko kirjan) kanssa!

Jos Sielut kulkevat sateessa pitäisi sulloa johonkin genreen, en edes tiedä, minne sen tunkisin. Ei se ainakaan yhteen mahdu. Kauhua? Kyllä, kauhumaisia elementtejä löytyy. Myös jopa pientä seikkailua, trillerimäistä seikkailua. Maagista realismia, fantasiaa? Miten nämä eroavat toisistaan? En tiedä, mutta jotain maagista tässä kirjassa on.

Vaikka kirjan teemat ovat tietyllä tavalla vakavia, on siinä myös huumoria. Sitä on tarjolla mustana, hirtehisenä ja jopa kieroutuneen koomisena. Tiedätkö, kun katsoo vaikka elokuvaa suu ammollaan ja silmät suurena eikä osaa päättää kauhistuako vaiko nauraa.

Minut tämä kirja otti syliinsä, kuljetti toiseen maailmaan mutta silti tähän samaan. Kuljetti läpi sateen ja kutitti kielellään (siis suomen kielellä). Olisin halunnut olla Lukija, Nomi. Mietin, että voisin tyytyä elämääni sellaisena. Ja kuitenkaan en.

Kiitän kirjailijaa tästä lukuelämyksestä. Ilman häntä (lähetti kirjansa minulle) en olisi kirjaa ainakaan juuri nyt päässyt lukemaan. Sillä, mistä kirja on peräisin, ei ole kuitenkaan vaikutusta lukumietteisiini. Mietteeni perustuvat aina suoraan itse kirjaan, mutta koska haluan olla avoin ja kertoa mahdollisista kytköksistäni, mainitsin kirjan alkuperän.

Suhteestani (jota ei aiemmin ollut) Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotantoon voi lukea täältä. Ennakkokutina ei ollut atopiaa. Se oli intuitio, joka oli oikeassa. Ja oikeastaan olen onnellinen, etten ole lukenut Jääskeläiseltä vielä muuta: nyt minulla on nimittäin vielä kaksi hänen romaaniaan odottamassa lukemista!


Sielut on lisäkseni lukenut ainakin Annika, Leena Lumi, Krista ja Morre.

20 kommenttia:

  1. Wou. Olen yhä varmempi, että tämä kirja pitää saada käsiini PIAN. Tai edes joku vanhempi herra Jääskeläisen kirja.(Itse asiassa minun piti viimeksi lainata kirjastosta, mutta unohdin, himputti sentään.) Ajatella, että jälleen kerran (no okei, toista kertaa tänä vuonna) tapahtuu sellainen harvinainen ihme, että minä jopa hiukan innostun kotimaisesta kirjasta, uuh, olenpas erilainen nuori ja kaikkea. =D

    Tämä oli mahtava arvio! En malta odottaa tutustumistani herra Jääskeläiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voin tätä ihan rehdisti suosittaa. Muuten en tietty suosittaisikaan, ellei olisi jauhot puhtaana pussissa. Minullehan tämä oli eräänlainen neitsytlukukokemus, koska en ole muuta Jääskeläiseltä lukenut. Olen suoraan sanottuna jopa miettinyt aiemmin, että uskallanko lukeakaan, koska olen pelännyt sitä ns. maagista realismia. Ilokseni ja ihmeekseni huomasin, että toimii. Sitä paitsi luehan kauhukirjojakin (en tosin kovin usein enää - pitäisi kyl lukea) eivätkä nekään nyt ihan realismia ole.

      Eli varmaan lukaisen jossain vaiheessa Harjukaupungit alta pois. Lumikon säästän viimeiseksi. Tai voihan tämä järjestys tässä toki muuttua, mutta aika näyttää. :)

      Poista
  2. Kiva arvio! Minäkin aion lukea tämän. Lumikko ja yhdeksän muuta oli hyvä, Harjukaupungit odottelee hyllyssä ja tätä puolestani toivon joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jänniittää ehkä eniten tuo Lumikko. Tulee kausia, kun minulla on huono "lukuitsetunto". Pelkään, ettei AO:ni riitä jonkun kirjan ymmärtämiseen. Jostain syystä olen keksinyt, ettei älykkyyteni riitä Lumikkoon. Taisin lukea jostain jonkun arvion, jossa arvion kirjoittaja ei vissiin ollut tajunnut kirjaa. Minä sitten luonnollisesti aloin heti pelätä, että mitä jos en minäkään. :D

      Poista
  3. Täällä toinen märehtijä, vaikka kukaan ei sitä minusta usko;) Voin lukea jonkun kappaleen vaikka kuinka monta kertaa, mutta se johtuu siitä, että haluaa makustella. Hitaasti nauttien on aina parasta!

    Hyvä kirjoitus kirjasta,jota ei voi helposti määritellä, ei rajoja iskeä. Itsekin pidin Sivuhuomauttelijasta. Mielestäni hän ja Saarnaaja olivat kirjan kiinnostavimmat ja rehellisimmät;) Siis se pyhämaina...

    Tämä oli mammuttimainen ja aikaa vievä, mutta jotenkin luen Pasin kirjat yhtä soittoa. Magiaa;) Nyt odottaa yhtä vaativa hyllyssä, mutta ehkä täytyy jättää joulun ajan hitaille päiville.

    Harjukaupunki on silti edelleen minun rakkaimpani, sillä Pasi Ilmarissa on huimaa potentiaalia kirjoittaa romanttisesti sen olematta siirappia. Ja harjukaupunki tapahtui minulle juuri kun kirja ilmestyi...

    Kuvittele Jääskeläinen kirjoittamassa eroottinen trilleri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti täytyy olla sen verran aikaa lukea, että voi rauhassa makustella. Onneksi sitä (aikaa) on, koska blogiteksteille (saati kirjan lukemisille) ei ole deadlinea.

      Saarnaaja oli tosiaan kiinnostava hahmo myös. Tämä kirja herätti sen verran paljon ajatuksia, että olisi ollut mahdotonta tunkea niitä kaikkia tähän. Tai ei olisi, mutta jutusta olisi tullut melko pitkä ja sekava, kun piti koko ajan olla varpaillaan, etten spoilaa ;)

      Tämä oli kyllä minulle varsin erilainen lukukokemus, hyvällä tavalla. Harjukaupunki muuten kiehtoo minua jostain syystä enemmän kuin Lumikko. Tietenkään en voi tietää, mitä niistä sitten lopulta pidän, mutta tällä hetkellä ennakkokutina on Harjiksen puolella. Lumikkoon liittyy minulla se tyhmyys-ongelma, josta mainitsinkin kommentissani Katrille. Olenkohan ainoa, jolle tällaisia tulee, mietin joskus.

      Poista
  4. Tämä on kyllä ollut mielessä siitä lähtien kun tulin tietoiseksi tästä kirjasta.Nyt vieläkin enemmän pakko lukea tämä jjoskus....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjaa lukiessa saa ainakin yllättyä useammankin kerran, suosittelen!

      Poista
  5. Hieno romaani hienolta kirjailijalta. Jolle toivon menestystä! Ja totta, tästä on vaikea kirjoittaa selkeästi. Nomi on mielenkiintoinen hahmo, jota olisin halunnut lisää ja lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ja olen iloinen, että kokeilin vihdoin Jääskeläistä. Olen ollut tietoinen hänestä ja hänen kirjoistaan jo kauan (Lumikon ilmestymisen ajoista), mutta jostain syystä vieroksunut "genreä", johon olen hänet survonut.

      Poista
  6. Yksi kirja on, jonka olen lukenut hitaaaasti ja se oli Kätilö...luin kolmen sivun päivävauhdilla...teksti oli sen verran erikoista...tykkäsin siitä kuitenkin...muutenhan minä olen kirjojen suursyömäri, lurps.
    Tämä Jääskeläisen kirja alkaa pikkuhiljaa kuulostaa siltä, että ehkä kenties voisin vaikka lukeakin sen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi kyllä aika hidas lukutahti jopa minulle. :D Mutta kukin tyylillään, jotkut kirjat vaativat aikansa ja annostuksen kanssa tulee olla tarkka eli joskus vähän kerrallaan toimii oikein hyvin. :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, luvassa on tuhtia runsautta omaperäisessä paketissa! :)

      Poista
  8. Muistan, kun hehkutit tätä kirjaa joku aika sitten. Hyvä, että kolahti! Kieltämättä kirja vaikuttaa todella kryptiseltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja ei periaatteessa ole kryptinen, mutta siitä ei voi kirjoittaa selkeästi, koska muuten voi tulla möläytelleeksi. Ja sitä en halua tehdä :)

      Kireänutturainen nipottaja minussa haluaa takertua tuohon hehkutukseen - en nimittäin käsittääkseni ole hehkuttanut. Vai onko tämä hehkutusta?

      "En voi mainostaa ja kerskailla, että Sielut kulkevat sateessa on hyvä kirja. Senhän tietää vasta kirjan luettuaan. Rohkenen kirjaa kuitenkin mainostaa, koska minulla on sellainen kutina (jotkut kutsuvat sitä intuitioksi), että tykästyn. Voi tietty olla, että kutina johtuukin atooppisesta ihostani, mutta sepä jää nähtäväksi."

      Poista
  9. No ehkä se ei sitten ollut hehkutusta vaan uteliasta innostuneisuutta. Tai uteliaisuutta. Tai mitä tässä enää uskaltaa sanoa? Onko hehkutus mielestäsi negatiivinen sana? Eihän se mitään hurmahenkistä vaahtoamista ole. Tarkoitin hehkutuksella vain innostumista. Ei kai innostuminenkin ole huono sana? Siis: lähinnä tarkoitin hehkutuksella uteliasta odotusta. Ei olisi kannattanut puhua mitään hehkutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi ja mitä vain saa sanoa. Olen ehkä lukenut liikaa "kritiikkejä", joissa valitetaan vuoroin, että kirjabloggaajat lyttäävät vahingoniloisena kirjoja ja sitten toisaalta hehkutetaan kuin vajaamieliset imbesillit. Eli sinussa ei ole vikaa, vaan minulla nähtävästi on ongelma noiden sanojen kanssa.

      Vastatakseni siis kysymykseesi: innostumisessa ei ole mitään epäilyttävää tai kamalaa jne. Ei varmaan hehkutuksessakaan paitsi minulle siinä on valitettavasti negatiivinen kaiku. Ja sehän ei tietenkään ole sinun vikasi, joten anteeksi.

      Poista
    2. Saat anteeksi. Aloinkin epäillä, liittyykö reaktiosi sanojen merkityksen muuttumiseen tai siihen, että eri ihmiset käsittävät samat sanat eri tavoilla. Ei tullut mieleenkään, että sanaan hehkutus voisi liittyä jotain vajaamielistä imbesilliyttä. Mielestäni hehkutus = olla liekeissä = olla innostunut. Innostuminen on mielestäni tunnetila eikä sillä ole mitään tekemistä älykkyyden tai tyhmyyden kanssa.

      Ymmärrän, että loukkaa, jos taho antaa ymmärtää, että bloggaajilla olisi älyssä jotain vikaa. Olet fiksu ihminen. Kenestään ei ole kiva kuunnella epäasiallista "kritiikkiä". itse yritän päästää tällaisen "kritiikin" toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Suosittelen tällaista metodia. Panssarin kasvattaminen toimii myös. Kun on tarpeeksi kova panssari, niin siitä kimpoaa kaikki "kritiikin" nuolet pois.

      Poista
    3. No hyvä, ettei suurempaa vahinkoa sattunut! :) Olet ihan oikeassa siinä, että kannattaisi vain kohauttaa olkia moisille puheille. Yleensä onnistunkin siinä aika hyvin, mutta sitten on kausia kun muutenkin moni asia ottaa päähän. Siihen päälle sitten vielä nuo jatkuvat kitinät siitä, mitä pitäisi tehdä ja mitä ei ja huoh. Kun itse vain haluaisin lukea ja pitää blogia - harrastaa tätä hauskaa puhdetta ilman sen suurempaa draamaa ympärillä! :)

      Ja nyt sinä sitten jouduit sijaiskärsijäksi, pahoittelut vielä. Tänään on parempi päivä ja kadonnut huumorintajukin taas kurkistaa puskasta ;)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.